keskiviikko 4. elokuuta 2010

My One And Only

Päivä tuntui tänään loputtoman pitkältä. Samoin kuin uusien kenkien metsästys. Mutta, löysin viimeinkin uudet kengät sieltä, mistä olisi ehkä ollut järkevää ne alun perinkin käydä etsimässä: Ecco-liikkeestä. Sovitettuani todennäköisesti kymmeniä erilaisa (pääasiassa Vagabondin) kenkiä ympäri Tamperetta, päätin vihdoin kurkistaa sisään Eccon liikkeeseen. Silmääni osuivat mustat hieman ballerina-henkiset, mutta joustavalla remmillä varustetut mustat, pehmoiset kengät, joissa oli suorastaan neonpinkki pohja. Pohja epäilytti hieman, sillä se antoi kengälle mielestäni jotenkin sporttisen ilmeen (mitä minä en siis ole), mutta kun laitoin ne jalkaani... aaaaaaaah. 109 euron kengät 69 eurolla, joten piti ne sitten ostaa. Ainakin voin kerrankin olla varma laadusta. Olen päättänyt, etten enää koskaan osta huonoja kenkiä, sillä hyvät maksavat itsensä takaisin pidemmän päälle. Sovittelin myös unelmanpehmeitä ruskeita nauhallisia kävelykenkiä, myöskin nyt tarjouksessa, mutta luonnollisesti jo yhdet 69 euron kengät kirpaisivat visaani aika iloisesti... Ahh, ehkä vielä palaan? Tai sitten odotan syksympään ja hankin yhdet Vagabondin syysmallistossa olevat violettiin vivahtavat nilkkurit (tms), joita sovittelin tänään...

Pääsin viimein kotiin tuossa kuuden maissa ja tajusin kotimatkalla, että bussikortistani loppuu todennäköisesti poweri yhden matkan jälkeen. Käteistä ei ole tällä hetkellä euroakaan (muutenkin harvoin kannan käteistä). Elin siinä uskossa, että lähistön R-Kioski on varmaan auki myöhään, kun jossain Seinäjoellakin ne taitavat olla ilta kymmeneen. No niinpä, tuo oli mennyt yhdeksältä kiinni kun pääsin oven taakse viisi yli. Hivenen v*tutti. Koeajoin uusia kenkiäni, joten kävin sitten niiden kunniaksi vuokraamassa Makuunista elokuvan ja JÄRKYTYIN miten kallista videoiden vuokraaminen on. Muistelisin, että viimeksi kun vuokrasin leffan (Seinäjoen Filmtownista) se maksoi kai 3 euroa? Uutuus. Tämä pirulainen oli kuusi euroa??! Onko tämä ihan normaalia? Siihen muutama euro lisää niin pääsee jo elokuviinkin. Käsittämätöntä. Olisi harmittanut, jos leffa olisi ollut ihan surkea, mutta onneksi näin ei ollut, vaikka valitsinkin leffan lähinnä sillä perusteella, että se vaikutti harmittomalta, eikä muut valikoiman leffat kiinnostaneet. Olin myös joskus nähnyt jonkin trailerin tästä ja se vaikutti "ihan kivalta". Mikä leffa tämä sitten oli? "My One And Only" joka oli kökösti käännetty "Tule omaksein". Saanen huomauttaa että kääntäjää pitäisi läpsiä turskalla kasvoille, sillä tuo alkuperäinen nimi oli tavallaan koko leffan selkäranka, joten sen muuttaminen suomennoksessa oli kyllä aika törkeä veto. Mutta näin meillä.



Olin itseasiassa todellakin positiivisesti yllättynyt ja suosittelen kyllä elokuvaa - etenkin jos olet yhtä innoissasi 50-luvun pukeutumisesta (ja autoista) kuin minä. Luulin, että leffa olisi jotain hömppäkomediaa (kun sitä kerran komediana markkinoidaan), mutta minulle ei ainakaan oikeastaan tullut sellaista oloa, että katselisin jotain komediaa, ennemminkin seurasin mielenkiintoista tarinaa joka (toisin kuin useimmissa komedioissa) ei paljastanut loppuratkaisuaan elokuvan puolivälissä.

Niin ja, toinen harjoittelupäivä meni hyvin, käännöksien parissa edelleen. Minulle on nyt tietokone tilauksessa sinne alakerran toimistoon, joten saas nähdä koska sinne sitten pääsen (?) muuttamaan. Toistaiseksi olen viihtynyt hyvin siellä missä olen, musiikkia kuunnellen ja uutta sanastoa oppien. Saa nähdä miten hyvin ne nettisivujen vääntämiset sitten sujuu...

Nyt pitäisi alkaa hiippailla nukkumaan, sillä joudun heräämään tavallista aikaisemmin ehtiäkseni lataamaan sen perhanan bussikortin. Ja toivon todella, että tuo R-Kioski nyt sitten ihan oikeasti lataakin niitä. Katsoin kyllä TKL:n sivuilta, mutta voiko niihin aina luottaa..?

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Pah, minuutilla keskiviikon puolelle!

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Luen blogiasi aina innolla, kiva kun jaksat päivittää niin usein :)
Tuosta filmien vuokrauksesta: Makuuni ON sikakallis. 6 euroa leffasta on jo liikaa. Itse olen Filmtownin asiakas ja sieltä tosiaan saa leffan 3 eurolla. :)
-Mintsu