sunnuntai 8. elokuuta 2010

Pöytä ja muut Ikea-löydöt

Katsokaapa tuonne oikeaan reunaan. Siinä se nyt on. Pöytäni, josta olen haaveillut hyvin pitkälti siitä asti kun vuosia sitten sain käsiini Ikean kuvaston. Jo kerran sen oli tarkoitus tulla kotiini, mutta juuri silloin tuo pöytä oli varastosta loppu! Nyt kuitenkin sain mitä halusin ja se toimii erinomaisesti yöpöytänä korkean (kiitos monen patjan) sohvasänkyni vierellä. Samoin kun sitä voi siirtää sohvapöydäksi ja nautiskella sen äärellä päiväteet. Ah, ihanuutta. Nyt näen vihdoinkin lukea sängyssä kirjaa, kun sain valon oikeaan kohtaan!

Huomaatte ehkä myös huoneeni muuttuneen järjestyksen. Sänky ja hyllykkö vaihtoivat viikonlopun aikana paikkaa äidin ja isän vieraillessa. En tiedä miksen alun perinkin laittanut näitä näin päin, tämähän on nyt paljon  järkevämpi ja asunto tuntuukin heti muutaman neliön isommalta. Viltin lainasin äidiltä, sillä se sopii nyt tummanruskeisiin samettiverhoihini, jotka lainasin myöskin äidiltä, sillä rakkaimmat tummanvioletit syksyverhoni ovat Usassa työhuoneen ikkunassa.


Ostin suloisen cupcakes-esiliinan (ja 3 keittiöpyyhettä), sekä puolukkamehua ja tuommoisen tee-/kahvipuristimen. Miksikä tuota sanotaan? Ostin myös jotain ihme kukkaismehua trippimuodossa, mitä en ole vielä kokeillut. Keittiöön sain myös uuden 24-osaisen aterinsetin. Kivan pyöreitä muotoja.


No, tuo pinkki prinsessahenkinen peilihärpäke ei ole Ikeasta, mutta pitihän siitäkin kuva saada. Äiti nimittäin oli sen minulle ostanut ja toi mukanaan... Aika söpöinen pienine kruunuineen. Keskellä on peili, reunoilla paikat valokuville tai piirrustuksille. Kylppäriin löytyi uudet matot 1€/kpl!


Tummat verhot tuovat vähän erilaista ilmettä kämppään taas. Jos klikkaat kuvia suuremmaksi, saatat bongata Ikea-ostoksia: pöydällä olevat lasiset kynttilänalustat, sekä niiden päällä olevat kanelin ja omenan tuoksuiset kynttilät, sekä tuommoisen vekkulin mustan "nahkaisen" organisaattorin. Tai miksi tuota nyt voi sanoa? Tämä mun kotitoimisto on kyllä aika uljas.


No joo, namut ovat Ikeasta (oli pakko ostaa, kun pienenä katselin kun Peppi söi tämmöisiä telkussa), mutta mitäs tuossa toisessa kuvassa on? Tuommoinen vekkulinnäköinen neuletakki. Se on ihan Anttilasta, tuommoinen jännä seepra-henkinen, missä on pitkät, vekkulit hihat ja epämääräinen helma. Ei nappeja. Tykkään. Hyllyllä komeilee nyt myös vanha pyöräilykypäräni sillä sain viimeinkin pyöräni tänne Tampereelle! Nyt sitten pitäisi löytää jotain kivoja pyöräreittejä...

Niin ja äiti ilahdutti minua ostamalla vielä sekä itselleen, että minulle kaksi settiä näitä lakanoita:


Huomaa muuten järkyttävän edullinen metallinen sängynrunko!

Nyt aion katsoa vähän Tudorsia CastTV:n kautta - tuulettimen edessä pötköttäen tietenkin. Odotan niin innolla viileämpiä päiviä ja sitä, että ikkunoita auki pitäessä sisään tulee todellakin viileää ilmaa...

3 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Kivalta näyttää kämppä. Söpö neuletakki, voisin kuvitella omassakin vaatekaapissa. :) Viileempiä ilmoja, yes please!!!

Johanna kirjoitti...

Olipas kivvoja löytöjä! Noita snörejähän saa ihan normikaupastakin, ne on vaan aina semmosessa punaisessa elefantilla varustetussa pussissa. Mä oon ainakin syönyt niitä koko pienen ikäni :)

Niin ja sitä pannua kutsutaan ainakin jossain pressopannuksi (en tiedä oliko sun kysymys retorinen vai ihan oikea kysymys, joten vastaan kun nyt tämän satuin tietämään :)

Jenni kirjoitti...

Satu,
viileämpiä ilmoja todellakin! Olis kiva kun vois taas vähän kerrospukeutua, tai ees heittää sen neuletakin päälle!

Johanna,
Snörejä juuu, mut tää oli toffeeta! En oo vielä ikinä nähny missään toffeeta! Ne snöret on kyllä hyviä... Ja oli se ihan oikea kysymys... presso pannu! Ah. Olen taas vähän viisaampi :D