perjantai 5. marraskuuta 2010

Nörtin painajaisesta selvitty...

...Lähinnä chai latten voimalla.

Nyt se tapahtui. Tietokoneeni jo lokakuun puolivälissä alkanut takkuaminen päättyi lopulta siihen, että koko kone oli tyhjättävä ja kaikki uudelleen asennettava, koska kone ei enää pysynyt päällä kauankaan ilman blue screeniä ja muita mukavia pikkujippoja. Nörtin painajainen. Tiistaina alkanut urakka päättyi myöhään tänä iltana ja nyt tuntuu siltä, että elämä alkaa jo vähän voittaa, vaikka en ole kahteen päivään lämmintä ateriaa nauttinutkaan (hyvin menee tämä elämäntapauudistus), ellei tämänpäiväistä kanapaninia lasketa (tai eilisiä popcorneja...). Koska en omista televisiotakaan, ei tarvinne sanoa, että eilinen oli vähintäänkin outo päivä, kaikessa radiohiljaisuudessa yksin pikku asunnossani scriptoja kaivellen... (Sanoinpa sen sitten kumminkin, kuten aina.)

Koska en todellakaan jaksa avautua tietokoneongelmistani (vaikka mieli vähän tekisikin), niin päätinkin sen sijaan rupatella parhaillaan kuluvasta viikosta noin muuten vaan. Ja se muuten, joka sanoi joskus että "raha ei tee onnelliseksi", oli todennäköisesti joku katkera, mutta itseriittoinen köyhä, sillä anteeksi nyt vaan, mutta ei ole mitään niin hienoa tunnetta kuin se, kun päivien jännittämisen jälkeen huomaat, että postin lakkoiluista huolimatta, sait silti rahasi KELAlta ja pääset maksamaan vuokran, sekä ostamaan ruokaa muutakin kuin 7 euron erissä. Fantastista. Elämän pieniä iloja. Vuokrasta tuli mieleen, että vuokraisäntäni loistaa taas fantastisuudellaan; herra soitti minulle eilen illalla ja kysyi SOPISIKO minulle, että en maksaisi joulu-maaliskuulta ollenkaan vesimaksuja. No sopisihan se todellakin!

Eilen nautin elämän pienistä iloista kahvittelemalla naapurini Elinan kanssa ruhtinaalliset neljä tuntia. Jos olisi olemassa käsite "pitkän kaavan mukaan kahvilla", niin tämä olisi varmaankin ollut se. Alkulämmittelyksi otin paninin ja jäisen chai latten (ah, pitkästä aikaa), sekä lasin vettä ja pari tuntia myöhemmin nautin kupin haudutettua teetä ja jonkinlaisen suklaariisimurohärpäkkeen, joka oli hyvää, mutta jonka kaloreita en halua edes arvailla. Kahvittelimme Robert's Coffeessa keskustassa, missä oli yllättävän paljon tilaa ja tunnelmaakin.

Robert's Coffee

Aika luksusta sinänsä, sillä nämä olivat jo toiset kaffitteluni viikon sisällä (tosin en ollut kaffitellut sitten heinäkuun), sillä käväisin sunnuntaina ihan vaan chai lattella (kamalan kallis paikka) kahvila Valossa koulutuksen kautta hankkimani uuden kaverin kanssa. Siellä oli todella komea baaritiski ja kivoja antiikkikalusteita. Ja brunssi meneillään. En ole koskaan brunsseillut, enkä brunsseillut nytkään, kun moisella olisi ollut hintaakin joku reilu 13 euroa... Kuulosti kalliilta, vaikka en ihan tarkkaan kuunnellutkaan mitä kaikkea siihen sisältyy.

Kahvila Valo

Säätkin ovat olleet muuten yllättävän lämpimät viime päivinä. Eilen kuulemma myrskysi, mutta en tiedä siitä mitään. Kuuntelin jossain välissä, että ihan niinkun ehkä tuulisi/sataisi, mutta nöräsin niin "innolla" (tai siis apinan raivolla), että en tajunnut siellä mitään myrskyä olevan. Aamusella vähän tuulahti kun käväisin Anttilassa hakemassa DVD-levyjä.

Huurrekuva alkuviikosta Tohlopissa...

...samoin kuin eeppinen sumu ja punaiset hiuskiehkurat.

 Hyvällä aamiaisella alkanut keskiviikko tökki tietokoneen kanssa tuskastellessa...
...ja söin ensimmäistä kertaa popcornia vuosikausiin - en aamupalalla.

Tänään aion syödä Ihan Oikean Lämpimän Aterian.

3 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Nyt on vastattu haasteeseen. :)

Marianne kirjoitti...

Toi Valo on symppis paikka. Ja sit suosittelen myös Cafe Europaa. Hyvää musiikkia ja "välipala"ruokaakin. Katotaan jos vaikka tiistaina/torstaina käväistäs siellä?

Käväistiin esim. eilen syömässä siellä toastit. Minä otin kana-vuohenjuuston ja Mikko kana-mexicanan. Ja on muuten sitten ISOJA annoksia (no kyllä ne sit toisaalta kympin maksaakin). Meni päivällisestä helposti ja ähkykin tuli kaupan päälle. :P

Jenni kirjoitti...

Joo itseasias piti naapurin kans käydä siellä jo viime viikolla mutta sitten ne mun tietokoneongelmat vähän sotki kuvioita ja käytiin lopulta seuraavana päivänä tuolla Robert'silla... Mut joo, se näytti ihan kivalta (ja kalliilta) paikalta. :)