Ihmeelliset eläimet

Kissanomistajan sanotaan olevan keskimääräistä ihmistä onnellisempi. Minä omistan kissan vain n. 3kk vuodessa, mutta siinäkin on yleensä 3kk liikaa, mitä tulee Ivan Julmaan. Blogejani jo pidempään aikaa lueskelleet tietävät varmaan kissan seikkailuista, hankalasta nuoruudesta ja muuta mukavasta, kuten myös kissan erikoisesta tavasta (ja kyvystä) rehata melkein mitä vaan melkein mihin vaan. Ihmettelin aikoinaan kun meidän chenille-viltti löytyi aamuisin aina uudesta paikasta, yleensä toiselta puolelta taloa. Sohvan alta puolestaan löytyi kerran suuri viipale pizzaa (se oli ällöä), hopeinen (painava) kaulaketju ja useita sukkia. Aikana jolloin Ivan oli vielä pentu ja mahtui sohvan alle.

Tänään näinkin mirrin sitten rehaavan valtavaa äitini tekemää vilttiä, jonka toinen puoli on tekokarvaa ja toinen puoli tekomokkanahkaa. Viltti on iso ja painaa paljon ja kissa veteli sitä muina miehinä pitkin käytävää. Ei voi ymmärtää. Muita kissan erikoisia ominaisuuksia on muun muassa se, että se luulee kuolevansa nälkään heti jos ruokakuppi ei ole kukkuroillaan. Mouruaminen saavuttaa teatraaliset mittasuhteet viimeistään siinä vaiheessa kun ruokaa on "enää" puoli kuppia jäljellä. Vettäkään ei voi juoda ellei kulho ole piripintaan täynnä - ja täytetty vähintään tunnin sisällä. Jos kulhossa on vettä vähemmän tai se on seissyt puoli päivää - se kaadetaan lattialle.

Eipä sillä, kissa ei ole ollut ainoa harmia ja harmaita hiuksia viime päivinä aiheuttanut lemmikki. Eilen olimme koko päivän poissa kotoa ja kotiin palattuamme havaitsimme Zucchini-iguaanin kadonneen häkistään. Emme voineet käsittää miten, sillä liskon ei todellakaan pitänyt mahtua häkistä ulos. Häkin ovet olivat kiinni, kissa autuaan tietämättömän näköinen ja missään ei ainakaan näkynyt minkäänlaista iguaanin raatoa. Käänsimme talon ylös alaisin liskoa etsiessämme, mutta kun kahden tunnin etsinnän jälkeen emme mitään löytäneet (eikä lisko voinut olla kuin 3 huoneessa) luovutimme ja menimme nukkumaan. Näimme painajaisia, hikoilimme, palelimme, valvoimme ja luovutimme viideltä ja aloitimme uudet etsinnät. Tuloksetta.

Zucchini juuri uuteen kotiinsa muuttaneena, perjantaina.

Ivan tiiraamassa Zucchinia sotkun keskellä (ja Miken jalkaa).

Kissa oli yhä autuaan tietämätön ja minä mesetin paniikissa Suomeen vanhemmille, että nyt joku on varmasti käynyt varastamassa meidän iguaanin, parvekkeen ovi kun ei ollut lukossa (olemme kyllä toisessa kerroksessa). Minä panikoin ja Mike tiiraili vielä ympäri työhuonetta, kunnes karjaisi yllättäen: iguaani lökötteli muina naisina Lokin terraarion takana hyllyllä ja Mike oli juuri tökännyt nenänsä suurin piirtein liskon suuhun. Onneksi Zucchini oli hyväkuntoisen näköinen - mitä nyt vastusti kiinniottoa, sillä liskopolo ei vieläkään ole kunnolla kesyyntynyt traumaattisen lapsuutensa jälkeen (Zucchini on meidän adoptiolapsi). Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta ehdin jo pelätä että nyt meillä sitten vaeltelee jossain olohuoneen sohvan sisällä äärimmäisen antisosiaalinen esihistoriallinen liskoeläin ties miten kauan... Mielenkiintoista tässä kaikessa on muuten se, että liskon on täytynyt joko kiivetä reilu metri alas häkkiä pitkin ja sitten uudelleen saman verran ylös pelkkää metalliputkea pitkin - tai hypätä. Ensin n. 30cm ja sitten vähän vähemmän. Tai sitten meillä asuu jonkinlainen David Copperfield-lisko.

Eilinen oli kuitenkin tätä liskoepisodia lukuunottamatta mukava päivä, sillä pääsin viimeinkin vähän ulkoilemaan kökittyäni sisällä Miken pitkän yövuoroputken ajan. Ensin ajoimme Sussexiin (missä Mike asui vielä silloin kun ensimmäistä kertaa olin Usassa) ja vierailimme Miken tädin Ginan luona, jossa meitä tervehti turbaanipäinen (juhliin valmistautuva) Gina, Ginan mies George, sekä Miken serkku, Joey ja neljä koiraa: husky Kacey, Molly-snautseri, ajokoira Muffin ja jokin neljäs koira jonka nimeä en kysynyt. En ollut ennen tuota koiraa tavannutkaan, mutta kyseessä oli jonkinlainen saksanpaimenkoiran, dobermannin ja jonkin muun sekoitus, söpö, hassunnäköinen elikko, todella ystävällinen. Hengailimme Ginan luona hetken aikaa ja juttelimme Joeyn kanssa niitä näitä ja kannoimme Carpet Cleanerin autoon. Ginan luota ajoimme George Webb'siin syömään "pubilounaat" (joilla elikin mainiosti koko päivän) ja sen jälkeen ajoimme Miken isoisän luo, noin niinkuin muka yllätysvisiitille.

Emme olleet ainoita. Törmäsimme Miken sukulaisiin, joita oli saapunut paikalle suorastaan laumana. Miken Jerry-eno (ilmeisesti isoisän veli?) oli kuollut hiljattain ja jostain syystä kaikki olivat päätyneet nyt isoisän luo, missä nautittiin coca colaa ja suolatikkuja... muun muassa. Lueskelimme Miken suvun vaiheista kertovaa kirjaa (olenkin siitä joskus maininnut) ja päätimme, että vaihdamme kyllä ihan oikeasti sukunimeksemme Miken -oikean- suvun nimen heti ensitilassa, koska sillä suvulla on historiaa. Miken isän isä oli nimittäin adoptoitu, eikä Mike näin ollen ole kovin sidoksissa siihen sukuun, minkä nimeä nyt kantaa. Miken isän juuret ovat muuten ilmeisesti Englannissa. Miksi hänkin on italialaisen näköinen ei siis varmaan koskaan selviä meille...Miken isoisän luota viimein selvittyämme ajoimme Delafieldiin asti leffaan (siellä nyt vaan on hyvä teatteri) ja ostimme liput Narnian tarinoiden kolmatta osaa varten.

Prinssi Caspian (oikealla) on aika ihana (mutta vain elokuvassa ja tuolla tukalla).

Leffan alkuun oli kuitenkin pari tuntia, joten lähdimme Starbucksiin kahville (tai no, Mike kahvitteli, minä vetelin omenasiideriä) ja sieltä Wal-Martiin kiertelemään. Mukaan tarttui se mitä lähdin hakemaankin: kevyt kuorintaine kasvoille, yövoide (en ole oikeastaan koskaan sellaista käyttänyt, mutta nyt iho on sen verran kuiva että jotain ytyä on pakko saada) ja pehmolaastareita jalan sivulla olevaa haavaa varten. Ostin myös muutamia hiusklipsejä, joita käytän kun putsailen naamaani (ja meikatessa). Huomasin samalla saavani täältä 2 purkkia hiusväriä sillä hintaa mitä Suomessa saa yhden. En kuitenkaan vielä ostanut. Samalla huomasin, että täällä saa Wal-Martista (ainakin Delafieldissä) myös Paul Mitchellin tuotteita (n. 12 dollarin hintaan) ja TreSemmen litran pullo maksaa täällä alle 4 dollaria. Hurjaa.

Narnia-leffa oli kaiken puolin viihdyttävä elämys, jonka jälkeen ajelimme mietteliäinä kotia kohti... ja loppu onkin historiaa.