keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Puikolla lähdevettä silmille

Vichyn Aqualia Antiox -silmänympäryspuikko (Apteekeista, n. 17,90 euroa) on ollut nyt noin kuukauden ajan ehdoton suosikkituotteeni. Silmänympäryksille tarkoitetut tuotteet ovat niitä, joihin mielelläni investoin, koska ne tapaavat yleensä kestää käytössä pitkään ja uskon, että silmänympärykseni ovat varmaankin ne, missä ensimmäiseksi näkyisi ikääntymisen merkkejä omalla kohdallani. Haluan myös pitää tuosta herkästä, ohuesta ihosta hyvää huolta, vaikka se silmälasien takana piilotteleekin.

Rakastuin tähän tuotteeseen heti ensimmäisellä käyttökerralla ja uskonkin sen jäävän vakituiseksi asukiksi kylpyhuoneeseeni. Tuote lupasi poistaa turvotusta ja tummia silmänalusia, samalla heleyttäen silmänympärysihoa. Turvotus ei ole koskaan ollut itselleni mitenkään ongelma (ellei allergiaa lasketa, mutta silloin ei juuri voiteet auta), eivätkä tummat silmänalusetkaan sinänsä, mutta heleytystä ja ihon värin parantamista kaipailen toki - etenkin näiden silmälasien vuoksi. Tuote sisältää mm. nestekiertoa parantavaa kofeiinia ja on koostumukseltaan ihanan kevyt ja raikas, mutta silti jollain tavalla hoitavalta tuntuva. Aqualia Antiox myös viilentää ihoa kevyesti, mikä on ehdotonta plussaa niin aamulla kuin illallakin!

Ainut mitä kaipaisin, olisi edes jonkinlainen aurinkosuojakerroin, mutta kaikkea ei kai voi saada yhteen tuotteeseen tungettua? Käytän tätä muuten suoraan puikosta, välttääkseni tökötin turhaa sörkkimistä sormin. Menetelmä toimii ainakin omalla kohdallani hyvin ja on ehkä myös hivenen hygieenisempää. Tuote sopii muuten hyvin herkkäsilmäisille ja myös piilolinssejä käyttäville!

Koska olen viimeaikoina allergisoitunut yhdelle jos toisellekin tuotteelle, olen alkanut kääntymään ihonhoitotarpeissani vallan apteekin puoleen virheostosten välttämiseksi. Ikävä kyllä kylpyhuoneessani nököttää silti yhä Favoran 3-in-1 putsari käyttämättömänä, kiitos hurjien allergiaoireiden, joita sain heti ensimmäisellä kokeilukerralla... Lupasivat muuten laittaa tehtaalta hyvitykseksi jonkinlaisen tuotepaketin (jo ennen joulua), mutta eipä sellaista ole vielä näkynyt... Lienee tulossa jostain kaukaa...

Olisiko kellään antaa vinkkejä esim. luomukosmetiikan käyttöön, josko sieltä löytyisi apua herkästi reagoivalle iholle? Monet Yves Rocherin tuotteetkin ovat viimeaikoina aiheuttaneet allergisia reaktioita. Niisk...

3 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Itselläni oli muutama vuosi sitten sama tilanne, iho reagoi huonosti kaikkiin uusiin voiteisiin. Sainkin sitten suunalueen ihotulehduksen, joka kuitenkin oli muualla kuin suun alueella. :D Silloin löysin Guinotin tuotteet ja sen jälkeen ei ole ollut iholla ongelmia! Hintavia ne on (saa Suomessa ainoastaan kosmetologeilta), mutta niitä voi tilata myös Cheapsmellsistä. Toinen juttu jota voisi ajatella on Biothermin uutuus voide, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Näitkö sen postauksen, jossa kerroin voiteesta? :)

Jenni kirjoitti...

Guinotin tuotteet... painan mieleen, en ole koskaan kokeillut. Biothermin Aquasourcea olen joskus käyttänyt ja se on ainakin silloin sopinut, joten uskoisin tuon mainitsemasi voiteenkin sopivan. Kenties ihoni on kehittänyt kalliin maun, kun tuntuu että tuotteilla pitää olla hintaa ainakin lähes 20 euroa ennen kun en allergisoidu niille ;)

Anu Johanna kirjoitti...

Kiitti vinkistä! Täytyy ehdottomasti ostaa tuo silmänympärysvoide seuraavalla kerralla, kun sitä tarvitsen. :)

Mulla on myös herkkä iho. Paras putsari, minkä olen löytänyt, on Madaran puhdistusvaahto, joka on luomua. Sitä saa ainakin Ruohonjuuresta ja nettikaupoista, kuten Biodellystä. Ja sitten: mineraalimeikkipohja = <3