Täällä on hiljaista

Kylläpä on hiljaista ja yksinäistä. Jotenkin surrealistista. Mun oli tarkoitus eilen illalla vielä postata, mutta kävipä niin iloisesti, että kannettavastani hajosi virtapiuha jotenkin mystisesti matkalla Tampereelle. Kylläpä taas hetken valitsi. Niinpä tänään rämmin räntäsateessa ja tuulessa halki kaupungin hakemaan uutta ja lompakko keveni 42 euroa siinä samalla. Plääh. Tällä päivällä oli aika kivasti kaikki hyvän päivän edellytykset, mutta en nyt sitten tiedä menikö kuitenkaan ihan putkeen. Heräsin kello 4:45, kuten olen herännyt jokaisena päivänä siitä asti kun tulin kotiin Suomeen. Samaan aikaan Wisconsinissa on kello 20:45, jolloin Miken pitää lähteä töihin. Sattumaa? Nukahdin uudelleen ja heräsin seitsemältä. Söin aamupalaksi mysliä ja jugurttia.

 

Palloilin hetken aikaa ihan eksyksissä enkä tiennyt mitä olisin tehnyt, joten join seljankukkamehua ja kävin sänkyyn makaamaan. Lopulta alkoi nukuttaa, joten nukuin suhteellisen autuaana yhdeksään, jolloin herätyskelloni soi, sillä olin sopinut tapaavani kaverini kahvilassa kello 11. Ah, tätä työttömän arkea? Töitä kaipaan kyllä kipeästi, uskokaa pois. Mökkihöperöidyn täällä yksikseni hälyyttävää vauhtia. 

Autuus loppui lyhyeen kun tajusin, että pitää lähteä metsästämään sitä piuhaa kannettavaan. Onneksi isukki oli reippaana poikana googletellut mulle paikkoja, josta piuhan saisi. Ja vielä suuremmaksi onneksi pääsen kännykällä messengeriin ja pitämään yhteyttä Mikeen. Puuh. Toki tein sen luonnollisen valinnan ja järjestin kylpyhuoneen kaapit meikkejä myöden siinä vaiheessa kun kahvilaan pitäisi lähteä 40min päästä. Samalla puhuin puhelimessa isän kanssa vähän väliä ja mesetin Mikelle. Pääsin sentään kahvilaan suunnilleen samaan aikaan kaverini kanssa ja istuimmekin siellä iloiset 2,5h. Mun kanssa kahvittelu on just tätä. Mike ei ymmärrä miten jaksan istua kahvilla tuntikaupalla, mutta noh, meillä oli mukava sohva ja seura oli hyvää. Juomat vaan sen verran kalliita tuolla Valossa, ettei tullut juotua kuin yksi chailatte kylmänä... mikä tuntui olevan vähän outo käsite baristalle. Tarjosi kuitenkin jäitä. Ihan hyvää oli, vaikka ei niin namia kuin mitä Starbucksissa...

Juttelimme niitä näitä, viime kuukausien tapahtumia kävimme läpi ja toki sitä kuumaa puheenaihetta, eli Miken Suomeen muuttoa. Mitä hän aikoo täällä tehdä (opiskella suomea niin että korvat sauhuavat) ja onko odotettavissa kulttuurishokki (tuskin kovin suuri?)... Kahvittelun jälkeen hipsin räntäkelissä kotiin ja tein salaattia. Aivan liikaa salaattia.

Joukossa oli kanaa. Aika paljon kanaa. Iloinen parin tunnin ähkytila. En osaa tehdä mitään ruokaa vain yhdelle, se on tullut todettua jo moneen kertaan...

Sulateltuani suuntasin tosiaan hakemaan sitä johtoa ja kävelin reippaana kaupungin halki hiki päässä. Siellä näytti kylmälle, mutta ei todellakaan ollut. Kun lämpötila alkaa olla nollan hujakoilla rakkaasta talvitakistani tulee kannettava sauna. Ei ollenkaan kiva. Iskin toki vielä hatun päähän siinä toivossa, että en olisi kuin uitettu koira määränpäähäni saavuttuani, mutta hikihän siinä tuli, joten lopputulos ei juuri sen hehkeämpi ollut.

Kotiin päin otin suosiosta bussin, kun kannettavan laukun hihnakin on kadoksissa ja sen rehaaminen kädessä ei oikein enää innostanut. Kotona kutsuikin sitten suihku ja internetin ihmeellinen maailma. Uutiset eivät tänään olleet kovin valoisia, mutta onneksi Emmerdale sai hetkeksi aikaa aivoni toisaalle. Iltapalaksi tein helposti ja nopsasti rieskapizzoja; ohrarieskaa, ketsuppia, tonnikalaa ja juustoraastetta.

Ei hullumpia.

Nyt ohjelmassa on kuppi teetä, sisustuslehtiä ja unta. Kylläpä jo väsyttääkin...

Jaa, pikkulintu muuten lauloi, että olis viikonloppu. Hyvää sellaista lukijakunnalle!