Olen koodari

Tästä päivästä meinasi tulla ihan kamala, mutta siitä tulikin loppupeleissä oikeastaan aika ihana (kiitos Miken), joten ei hätää! Aamusää näytti yllättävän lämpimältä (+8C), joten kiskoin jalkaan mustat sukkikset ja erään mustan kangashameen, jossa on hieman farkkuhameen malli. Päälle heitin pöllö t-paitani ja farkkutakin, jalkaan söpöt mustat (valkoisin somistein) matalakorkoiset kengät. Kipittäessäni kohti bussia tunsin kuitenkin oloni omituiseksi ja havaitsin hameeni tarrautuvan jatkuvasti kiinni sukkahousuihini kun otin yhdenkin askeleen. Hame hilautui pikku hiljaa ylemmäs ja ylemmäs, joten ensimmäistä kertaa elämässäni käännyin siitä paikasta ympäri ja kipitin takaisin kotiin vaatteita vaihtamaan. Tarkoituksenani oli vielä lähteä koulun jälkeen apteekissa ja kaupassa käymään, joten en todellakaan halunnut taistella hameeni kanssa koko päivää. Niinpä vaihdoin päälleni toisen mustan hameen, hieman pidemmän ja ripsuisemman (ja gootimman?), joka malttoi pysyä erossa sukkahousuistani ainakin edeltäjäänsä paremmin. Jalkaan vaihdoin myös pinkit Vagabondin kiilakorot, sillä jostain syystä jalkani nyt vaan inhosivat niitä toisia kenkiä tänään, vaikka niissä ei korkoa ole tuskin senttiäkään enempää kuin Vagabondeissa. Mene ja tiedä.

Eilinen kuntosalivisiitti muuten muistutti itsestään siinä vaiheessa kun nousin sängystä. Rintalihakset olivat niiiiiiin kipeät, että hengittäminen ja vartalon suoristaminen itsessään kävivät työstä. En osannut ihan tätä odottaa. Odotin, että selkä tai jalat olisivat huutaneet tuskasta, mutta ei, rintalihaspoloni on aivan jumituksissa.

Koulussa oli lysti päivä XHTML-koodauksen parissa, "ihanassa" mäkkiluokassa. Anteeksi vaan te mäkin käyttäjät, mutta en kyllä itse ole vielä ollenkaan rakastunut noihin laitteisiin, vaikka ne toki sieviä ovatkin. Mitään suurta en tuosta koodaussessiosta voi raportoida, sellaista ihan perus kikkailusivua väännetään siellä hitaasti, mutta varmasti. Aika puuduttavaa, vaikka kyllä minä ihan oikeasti koodaankin mieluummin kuin tappelen InDesignin kanssa!

Ruokana oli mantelikalaa ja perunoita, sekä tietenkin salaattia. Vetelin menemään ja ihan hyvääkin se oli. Koulun sämpylät on toki herkullisia aina, eikä Tampereen (?) kraanavesikään pahaa ole.

Yllätyin myös iloisesti popsiskellessani bussissa kotimatkalla Paussin kaura-omena-välipalapatukan pikkunälkään. Ei nimittäin ollut kiljuva nälkä kun lopulta kotiin pääsin - eikä vielä ilta kuudeltakaan! Meni vähän pitkäksi kotonakin koneen ääressä kun huvittelimme miehen (siis ihan sen oman aviomiehen) kanssa Skypessä... jos niin voi sanoa. Emme ole pitkään aikaan olleet "samassa paikassa" samaan aikaan, emmekä ole juuri saaneet keskusteltua mistään ja tilanne on tuntunut aika nihkeältä ja ahdistavalta ja suorastaan väsyneeltä. Nyt kuitenkin tuntui, että oltiin taas vanhoilla tutuilla uomilla, siellä missä pitääkin!

Apteekissa törmäsin sitten proviisorin muodossa vanhaan tuttuuni, jota en ollut nähnyt juuri sitten lukion! Yllätys oli melkoinen, kun tiskin takana hääri tuttu kasvo, joka sitten vielä ammattimaisesti kirjasi ylös astmalääkkeeni. Hurjaa! On kyllä ollut sellaista aikaa tämä viimeinen puoli vuotta, että "vanhoja" tuttuja putkahtelee nurkista harva se päivä. Olen tässä kuuden kuukauden aikana "uudelleenlämmittänyt" yhteyteni viiteen "vanhaan tuttuun" ihan sattumalta. Aika jännä juttu.

En oikein vielä tiedä mitä aion tehdä huomenna - paitsi nukkua mahdollisimman pitkään, sillä en usko että helatorstaina täällä saa porata - kun ei kerran saa pyykätäkkään! Että hahaa!

Kesäkin muuten tuli, nimittäin täällä näytti olevan parhaimmillaan jo n. 20 astetta plussaa tänään ja hiippailin ulkosalla polvipituisessa kesämekossani ilman sukkahousuja! Ei sillä, että olisin jotenkin kesäihminen, mutta joskus nämä albiinosääretkin kaipaavat ulkoilua.