Day 5 - A song that reminds me of someone

Karjalan kunnailla

Ehkä vähän outo valinta noin yhtäkkiä, mutta tästä kappaleesta tulee mieleen se ainoa mummoni, johon koskaan sain tutustua. Mummon nimi oli Aino ja hän kuoli kun olin n. 11-vuotias. Kappaleesta oli mahdotonta löytää kunnollista versiota YouTubesta, valitan. Mummo oli kotoisin Karjalasta, josta hän evakkona tuli Suomeen aikoinaan. Hän matkusti Karjalaan vielä vanhoilla päivilläänkin ja mitä ilmeisemmin kaipasin sinne kovasti, vaikkei hänen rakastamaansa Karjalaa enää ollutkaan. Tämä laulu soitettiin hänen hautajaisissaan.

Emme olleet koskaan läheisiä, enkä lapsena oikein ymmärtänyt koko isän monimutkaista lapsuutta, tai sitä, miksi mummo oli aikoinaan antanut isän adoptioon. Mummosta muistan parhaiten sen, että hän oli aina matkustamassa jonnekin ja toi matkoiltaan mielenkiintoisia tavaroita. Hänellä oli valtava kokoelma erilaisia pikkuisia nukkeja, joita hän keräsi matkoiltaan. Sain leikkiä niillä, kun olin varovainen. Mummolla oli aina kahvia ja pikkuleipiä. Hänellä oli samanlaiset siniset silmät kuin isälläni, ja kuin minulla on. Hänen hiuksensa olivat tummat ja hieman kiharat ja hänen kasvonpiirteensä olivat hyvin samanlaiset isäni kanssa. En usko, että kukaan kavereistani koskaan tapasi mummoani. Tämä laulu on mummolle.


Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,
jo Karjalan koivikot tuuhettuu.
Käki kukkuu siellä ja kevät on,
vie sinne mun kaihoni pohjaton.

Mä tunnen vaaras' ja vuoristovyös'
ja kaskies' sauhut ja uinuvat yös'
ja synkkäin metsies' aarniopuut
ja siintävät salmes' ja vuonojen suut.

Siell' usein matkani määrätöin
läpi metsien kulki ja näreikköin,
Minä seisoin vaaroilla paljain päin,
missä Karjalan kauniin eessäin näin.

Tai läksin kyliin urhojen luo,
Miss' ylhillä vaaroilla asui nuo;
Näin miehet kunnon ja hilpeän työn
Ja näin, miss' sykkii Karjalan syän.

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,
jo Karjalan koivikot tuuhettuu.
Käki kukkuu siellä ja kevät on,
vie sinne mun kaihoni pohjaton.