Haaveilijan sunnuntai

Olen ollut tänään yllättävän reipas. Imuroin, pyyhin pölyt, vaihdoin lakanat ja järjestelin paikat tip top ja sitten vielä kävin pienellä kävelylläkin kauniin sään kunniaksi ja hain samalla Sokokselta luettavaa. Auringonpaiste kutsuisi pidemmillekin kävelyille, mutta nuo prkl jalkakäytävät ovat yhä petollisia. Vai enkö vain osaa enää, kun vietin sydäntalven Wisconsinin hyvin suolatuilla teillä?

Kaipaan kovasti koiraseuraa näinä aurinkoisina päivinä. Jotenkin yksikseen on niin tyhmää kävellä päämäärättömästi ympäriinsä. Tarvitsisin kyllä muutenkin jonkinlaisen järkevän "ulkoiluasun", sillä en ainakaan mene katu-uskottavasta lenkkeilijästä farkuissa ja trenssissä... Järkevintä olisi todennäköisesti ostaa Horzelta jokin kevyt takki, jota voisi sitten käyttää myös heppaillessa, tai lähinnä matkalla tallille ja tallilta kotiin. Ratsastan usein talvellakin ihan vaan hupparissa (alla toppi ja pitkähihainen yleensä), ellei ole ihan käsittämättömän kylmä. Pakkasraja on kuitenkin 18 astetta, joten yleensä käsittämättömän kylmä ei pääse tulemaan, sillä kun ratsastan, se ei ole mitään köpöttelyä vaan se on todellakin urheilua.

Viimeksi kolmen kuukauden tauon jälkeen ratsastettuani sen todellakin taas huomasi, miten rankkaa se oikeasti on. Tunti oli suhteellisen nopeatempoinen ja vaativa, kuten aina kun tallin omistaja sen pitää. Meitä oli vain kourallinen, joten koko ajan piti olla kärppänä asialla, koska opettajan huomio osui helposti omalle kohdalle. Ratsastin tuolloin Valalla, joka on yksi suosikeistani ja ilokseni sain myös kuulla, että Vala tuntuu jäävän pysyväksi osaksi ratsastuskoulua, sillä se on osoittautunut varsin järkeväksi opetushevoseksi. Vala on suurikokoinen (n. 167cm), kahden urheiluhevosrodun trakehnerin ja hannoverin risteytys. Sillä on äärimmäisen helpot liikkeet niin suureksi hevoseksi ja se on kaiken huipuksi herkkä ratsastaa, mulle oikein sopiva hevonen. Ja tietenkin, Vala on tamma. Ratsastuskoulut käyttävät yleensä vähemmän tammoja, sillä ne ovat usein luonteeltaan haastavampia kuin ruunat. Itse olen jostain syystä aina "klikannut" paremmin tammojen kanssa...

Tällä hetkellä on hirmuinen hinku päästä ratsastamaan, mutta joudun todennäköisesti odottamaan vielä viikon, tai pidempäänkin. Rakas ystäväni Lapista on suuntaamassa etelään kuun lopussa ja ajattelin ajaa hänen vanhempiensa luo häntä moikkaamaan, kun emme aikoihin olekaan tavanneet. Ystävälläni on myös pikkuinen vaavi, jolle ostin jotain kivaa Usasta... Suuntaan noihin aikoihin siis myös omien vanhempieni luo, riippuen siitä tärppääkö huomisessa työhaastattelussa. Jos tärppää, niin työt alkavat heti huhtikuussa. Toivon parasta. Työkkärissä kannustivat sanomalla, että sinne on todennäköisesti tooooosi paljon hakijoita. Noh, katsotaan nyt sitten ovatko kaikki muut yhtä erinomaisia kuin minä!

Töitä olisi kyllä ihana saada ja etenkin jotain pysyvääkin työtä, sillä nyt kun olen jäämässä Suomeen, tulee yhdestä haaveestani totta kunhan saan rahoituksen kuntoon... Aivan oikein, oma heppahan se on haaveissa. Sinne on vielä matkaa, mutta voih, se olisi ihanaa. Tiedän onneksi jo valmiiksi kenen puoleen aion kääntyä kun on aika hankkia se sopiva ratsu... Sitä odotellessa. Töiden saaminen takaisi kyllä ainakin sen, että pystyisin repimään rahat kasaan viikottaisiin ratsastustunteihin täällä Tampereella.

Töiden saaminen tietäisi sitä, että olisin suunnilleen yhtä hilpeissä tunnelmissa kuin tuo kuvan lammas...

(Kuvan löysi armas siippani.)