tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kevät keikkuen tulevi?

Keikkuen tulisikin, jos uskaltautuisin Elloksen melko herkullisen näköisiin korkkareihin (oikealla), mutta onneksi mulla ei ole tarvetta olla pidempi (kun Mikekaan ei ole), joten en tarvitse sitä korkkareilla kävelyn jaloa taitoakaan. Tuntuu hurjalta ajatella, että joskus 18v viipotin menemään jopa tarvittaessa juoksujalkaa 10cm koroilla tuosta vaan. Nyt jo puolet tuosta aiheuttaa sen, että kieli hakeutuu keskelle suuta.

Pidän korkokengistä siinä mielessä, että ne ovat usein niitä kaikkein kauneimpia kenkiä ja värivalikoimissakin yleensä vain mielikuvitus on rajana. Jos totta puhutaan, en osaisi niitä varmaankaan soveltaa oikein, mitä vaatekaapin sisältöön tulee. Vähän sama ongelma, kuin korujenkin kanssa. Tuntuu aina siltä, että jos lykkää enemmänkin koruja päälle niin pitäisi pukeutuakin jotenkin hienommin.

Tiedän, että mulla on jotain assosiaatio-ongelmia.

Oli miten oli, kevään muotivärit on vähän vielä kysymysmerkki tässä taloudessa. Ellos on pommittanut mua ehkä viidellä eri lehtisellä sillä aikaa kun olin Usassa ja tänä aamuna rapsahti postiluukusta taas uusi Elloksen pikkukuvasto - ja vielä alennusseteleiden kanssa. Koska olen laiska ja keskimäärin vihaan vaatekaupoissa pyörähtelyä, on Ellos ollut ystäväni jo vuosien ajan. Ellokselta tulee usein hankittua kaikenlaisia "perusvaatteita" ja sitten niitä vähän erikoisempia lähden kauppaan asti hakemaan. Se on kätevää, kun voi vaan netistä napsia haluamansa ja sitten odotella pakettia kotiin. Tai ainakin lähimpään Siwaan. Onneksi Siwa on aina lähellä. Viimeksi ne tosin mokasivat palautukseni kanssa ja lähettivät uudet tavarat SEINÄJOEN Siwaan. Huoh. Se ei ollut kovin lähellä.

Jos olisin hieno neiti, ostaisin tuommoisen makean pinkin mekon (Ellos) noiden yllä olevien korkkareiden kanssa. Aika ihana muuten tuo... Mutta koska mä sitä pitäisin? Ja missä? Onko tyylini jotenkin nuutunut, noin keskimäärin, vai onko tuo mekko todellakin enemmän aika juhlava kuin arkipäivän piristäjä?

Joka päivä ulos lähtiessä vedän jalkaan farkut. Jotkut tummansiniset, yleensä suorilla lahkeilla tai sitten bootcut-leikkauksella. Sitten tuskastelen sen kanssa mitä yläosaan tulee. Onko sillä edes väliä, kun raskas takki tulee kuitenkin päälle, eikä kukaan näe mitä sen alla on? Paitsi tietysti jos olen menossa johonkin, missä otan takin pois. Tykkäisin kerrospukeutua, mutta mun tulee aina liian kuuma. Mulla on yleensä aina helpommin kuuma, kuin kylmä. Nukuin koko talvenkin Usassa ikkuna auki ja onpa se nytkin auki, tuonne raikkaaseen kuuden asteen pakkaseen.

Vaatekaappini kaipaisi varmaankin jotain uutta. No kaipaahan se. Väritykseltäänkin se on keskimäärin mustaa hippusella harmaata. En ihmettele, sillä viimeiset vuodet ovat olleet kyllä sen verran ankeita, ettei ole paljon tehnyt mieli väreillä ilotella. Viime keväänä sentään repäisin ja ostin tuon mekon väriset Vagabondin kiilakorkoiset avokkaat. Ihanat. Odotan jo, koska saan ne uudestaan laittaa jalkaan...

Aina kun käyn Usassa, muutun värikkäämmäksi. Siellä ollessa olen hankkinut vuosien varrella mm. omenan vihreän jakun, räiskyvän violetin RÖYHELÖISEN topin (ja siis minähän inhoan röyhelöitä) ja jopa vaaleansiniset farkut, joissa on kukkakuvioita. Kyllä vaan, hippihousut. En vieläkään tiedä mitä päässäni liikkui. Se jakku on kyllä aivan mahtava, pitäisi jo pian saada se tänne Suomeen... Siellä on myös kirkuvan punainen jakku... Ja kun puhun jakusta, tarkoitan sellaista kevyttä kankaista "pikkutakkia", jotka toimivat hyvin keväällä ja syksyllä kun ei enää/vielä ole hirvittävän kylmää ja märkää.

Nyt mieleni tekee jotain uutta, jotain mikä ei ole mustaa. Mieleni tekee mieli kesämekkoakin, mutta pitäisinkö sitä? Oppisinko pitämään? Hmm...

Joko teillä alkaa vaatekaapit siirtyä kohti kevättä?

4 kommenttia:

Katje kirjoitti...

Olen jo noin kuukauden ajan miettinyt, että vaatekaappi pitäisi siivota.. sieltä kun aina tuntuu löytyvän vaikka mitä, varmaan jotain kevätkivaakin :)

Matkantekijätär kirjoitti...

Mä tykkään tosta mekosta... Se ois just hyvä kesähäihin juhlamekoks!! Pitääpä käyä kattomassa Elloksen sivuilta lissää!! :)

Kazza kirjoitti...

Itse käytän myös joko tasapohjaisia saappaita tai converseja vuoden ympäri jokapäiväisesti, mutta ulos mennessä korot ovat aina must. :) Tai sitten isken korolliset nilkkabuutsit jalkaan kun arkipäivä kaipaa piristystä. Älä sinäkään luovu koroista! Kokeile vaikka matalampia versioita jos nuo elloksen on vähän liian rankat nilkoille. :D Itse pidän sellaisista 6-7 sentin koroista. :)

Tuo on kyllä totta, että pukeutuminen muuttuu sijainnin mukaan. Itsekin pukeudun Suomessa aivan eri tavalla kuin Seelannissa (en nyt tarkoita talvivaatteita, yms.;P ) Jotenkin Suomessa on paljon korrektimpi ja hillitympi, kun taas Seelannissa uskaltaa räväyttää enemmän koroilla sun muilla. :)

Jenni kirjoitti...

Katja,
Multa ei kyllä paljon löydy mitään kiehtovaa täältä, mutta Usassa olis jotain kesäisempää, pitäis vaan saada ne tänne...

Ilmi,
Olis kyllä hyvä just tuollaiseen tilaisuuteen :)

Kazza,
Mulla ehkä vaikuttaa myös se, että jos liikun Miken kanssa me ollaan about saman pituiset jos mulla ei oo korkoja :D Jotenkin mua häiritsee se amatsooniolo, mikä tulee kun iskee korot jalkaan... Onhan mulla tosiaan parit kengät missä on ihan joku 3-4cm kiilakorko tai muuten vaan pienen pieni korko... :)