Palvelu ei tänään ollut hääviä. Edelläni asioinut rouva oli mitä ilmeisemmin kypsynyt saamaansa kohteluun ja ilmeisesti asiakaspalvelutehtävissä ollut nainen ei oikein osannut nollata aivojaan ennen kun tulin paikalle. Sivusilmällä katsottuna hän kohteli vanhaa, tomeraa, harmaahapsista mummoa varsin kylmäkiskoisesti ja sama homma jatkui kun tulin kyselemään resepteistäni. Hyvin ynseä ilme naamalla nainen lätkäisi lopulta reseptit tiskiin ja katsoi mua, odottaen että lähtisin menemään. En ole hirveän hyvin perillä siitä, miten reseptejä luetaan, joten kysyin mitä näissä nyt sitten on uusittuna ja kuinka paljon. Vastaus "saman verran kuin ennenkin". Okei. Siihen en saanut selvyyttä paljonko se "saman verran" oli, koska naisella oli selvästi kiire päästä musta eroon... Kysyin, että tarviiko varata jotain lääkäriaikaa kun siitä oli edellisellä käynnilläni puhetta, kun en ollut täällä Tampereella vielä asioinut. Nainen sanoi "ei". Aistin, että tämä tilanne ei johtaisi enää mihinkään joten kiitin ja lähdin. Huoh. Lupaavaa. Alakerrassa penkillä huilaili sama harmaahapsinen mummo harmaahapsisen paapan kanssa ja valitti, miten mitään ei tapahdu jos hän ei itse asioitaan ole paikan päällä hoitamassa. Ilmeisesti täällä on siis sama meininki kuin tuolla Pohjanmaallakin...
Sää tarjosi melkoista vaihtelua tänään. Lämmintä oli parhaimmillaan 9 astetta varjossa, aurinko paistoi ja... sitten taas yhtäkkiä sateli vettä ja tuuli ja ja ja... Mielenkiintoista. Kävelin kotiin kirjaston kautta, missä kävin uusimassa kirjastokorttini salasanan kun olen sen tyhmyyksissäni hukannut/unhoittanut. Kävin myös ruokakaupassa, missä kerrankin muistin leivinpaperin, mutta sitä ei uutukaisessa kaupassa ollutkaan. Plääh. Unohdin toki pakastepussit miljoonannen kerran siinä samalla, mutta en usko, että siellä olisi ollut niitäkään.
Kotona hetken löhöiltyäni inspiroiduin ajatuksesta tehdä illalla lettuja ja olinkin juuri saanut ensimmäiset ainekset kulhoon, kun puhelin soi. Dressmann soittaa ja kysyy olisinko kiinnostunut tulemaan työhaastatteluun. Suunnitelmat menee taas uusiksi, kun lupauduin haastatteluun 29. päivä, vaikka silloin piti olla Pohjanmaalla. Onneksi haastattelu on varhain... Huono onni on se, että "joudun" kerrankin kaapimaan itseni sängystä ylös ennen yhtätoista... Odotan yhä tietoa siitä, suosiko onni eilisen haastattelun pohjalta, mutta jos ei suosinut, niin sitten vaan silmät kirkkaina kohti seuraavaa. Lopulta sain muuten niitä epämääräisiä lettusiakin paisteltua. (Joista tuli muuten yllättävän maukkaita, jee!)
Kaupasta tarttui eilen mukaan jännän pinkki-valkoisia tulppaaneja... sen verran itseäni palkitsin hyvin menneestä haastattelusta, vaikka muuten rahat onkin tällä hetkellä ihan "finito". Toivottavasti jotain tukia alkaa pikkuhiljaa nyt tilille rapista kun niitä on haettukin jo pari viikkoa sitten... Jollain pitää laskut maksaa, kunnes työpaikka tärppää. Toivottavasti pian.
Olemme Miken kanssa jutskailleet jonkin verran maahanmuuttokiemuroista ja vaikuttaisi siltä, että prosessi on meidän kohdallamme hyvin yksinkertainen (*koputan puuta*), sillä olemme olleet naimisissa jo yli sen maagisen 2 vuoden rajapyykin. Kaiken ymmärtämyksen mukaan homma etenee nyt seuraavasti: Mike tulee tänne, täyttää paperit ja vie ne poliisille, mitä kautta sitten saamme myöskin päätöksen oleskeluluvasta. Sen haluaisin vielä tietää, miten kauan sitä päätöstä sitten taas pohditaan ja onko se varma nakki. Usan sotkujen jälkeen on vaikea luottaa enää mihinkään. Mutta JOSSAIN me vielä saamme olla yhdessä, prkl!
Mitä Miken vuokraan tulee, hän on kämpässä kiinni syyskuun 2011 alkuun saakka, ellei sinne löydetä vuokralaista jo aiemmin... En tiedä sitten, joutuuko Mike silti maksamaan viulut vuokrasopimuksen purkamisesta... Oli miten oli, mun synttäreiksi Miken on oltava täällä, siitä pidetään kiinni. Inhottavaa kun nämä suunnitelmat vaan venyy venymistään... Ideaalitilanteessahan Mike pääsisi tänne kesäkuussa, kun on silloin sen lomansakin ottanut ja aikoi silloin jättää työnsä. Sehän ei tietenkään onnistu, jos kämpälle ei ole ottajaa. Helpottaisi, jos saisin jotain duunia, että meillä olisi edes jotenkin kohtalainen taloustilanne... Sormia ja varpaita ristiin siis!
9 kommenttia:
Aah, jos itsekin voisin nukkua noin myöhään, ikävä kyllä herätyskello on soimassa kello 06:00. Toivottavasti saat Miken Suomeen pikaisesti, oma mieskin katosi maailmalle melkein kolmeksi kuukaudeksi :( Tosin liityn hänen seuraan pääsiäisen tienoilla joten eiköhän tästä taas selvitä!
Nonni, siitä se normielo sitten lähtee, ku työpaikka ja yhteenmuutto miehen kanssa tiedossa! Onneksi olkoon! :) Muistat sit vaan yhtä aktiivisesti hakea töitä, kun toi taidemestan homma on loppumaisillaan, ettei perheen rahantulo lopahda. ;)
Itse asiassa tuo kahden vuoden rajapyykki pätee vain, jos ei ole naimisissa. Ja silloinkin se koskee yhdessä asumista.
Luulisin, että oleskelulupahakemuksenne on pitkälti sisäänheittojuttu. Vaikka se väärin onkin, länsimaista tuleville luvat irtoavat suhteellisen helposti. Tietysti kuvioita voi mahdollisesti mutkittaa se, että olette asuneet pitkään (?) erossa. Joudutte varmasti siis selittämään juurta jaksain, miksi näin on ja miten olet viestineet erossaoloaikana. Sähköpostikirjeenvaihdosta/puhelinlaskuista saattaa olla apua, jos niitä on tallella.
Meidän tilanne on vähän eri, koska mieheni on työperäisellä oleskeluluvalla, mutta jos yhtään lohduttaa niin luvan hakemisesta luvan myöntämiseen meni huikeat kaksi vuorokautta. :)
Satu,
Vaikuttaa siltä, että saan miekkoseni tänne elo-syyskuussa :) Mutta ottaen huomioon miten kauan me ollaan harrastettu tätä etäsuhdetta... tuo aika tuntuu pieneltä.
Marianne,
Kiitos kiitos :) Duunia duunia joo, pitää pitää silmät ja korvat auki :P
Salla,
Hmmm... kenties olen ymmärtänyt lukemaani väärin :/ Mutta, jos Mike olisi eurooppalainen, tämä kaikki olisi vieläkin yksinkertaisempaa. Saa nähdä kuinka käy. Erossa olemme asuneet pysyvästi koko sen ajan mitä olemme toisemme tunteneet, olemme vain vierailleet toistemme luona koko tämän... öh... 6 vuotta? En kyllä ole pitänyt mitään kirjaa mistään sähköposteista (joita emme nykyään edes lähettele), puhelinlaskuista (ei kyllä hirveesti olla soiteltu) tai edes messenger-viesteistä (mitä harrastamme pitkin päivää), etenkin kun olen tuona aikana vaihtanut tietokonettakin jo neljästi :D
Mulle peloteltiin aiemmin, että luvan myöntämiseen voi mennä 6kk, mutta se oli silloin kun suurlähetystö antoi ymmärtää, että homma menee maahanmuuttovirastoon. Äh, en enää lähde spekuloimaan mitään, ennen kun näen.
Lupa irtoaa luonnollisesti sitä nopeammin, mitä vähemmän tarkennuksia vaaditaan. Kannattaa siis antaa hakemuksessa mieluummin liikaa kuin liian vähän tietoa. "Kuulemista" eli lisätietopyyntöä tai suullista haastattelua odotellessa kannattaa ehkä koota mahdollisimman paljon todisteita suhteen aitoudesta, esim. eri vuosilta olevia valokuvia, joissa olette yhdessä tai joissa esiinnytte toistenne perheenjäsenien kanssa.
Loppujen lopuksi tuskastumisenkin hetkellä kannattaa pitää mielessä, että ihmisiä ne siellä Migrin päässäkin vain ovat eivätkä piruillakseen pidä teitä erossa, jos ja kun teidän liitto on kuitenkin aito ja pitkäaikainen. Tsemppiä ja hermoja! :)
Hmmm... Outoa... meille kun sanottiin, että homman hoitaa ihan vaan poliisi, ei sen kummempaa. Ei mitään kuulemisia tai muutakaan. Meistä taitaa olla koko suhteen ajalta 3 kuvaa yhdessä, koska emme kumpikaan tykkää olla kameran edessä. 1 kuva on meidän ihan ekalta tapaamiselta, toinen häistä ja kolmas reilu vuosi sitten Usassa otettu.
Tuntuu enemmänkin kuin hupaisalta ajatus siitä, että joutuisin täällä Suomessa todistelemaan avioliittoani jotenkin jollekin viranomaiselle... Meidät on vihitty Suomessa, suomalaisen tuomarin toimesta, suomalaisten todistajien läsnäollessa, avioliitto on ensin laillistettu täällä ennen kuin edes Usassa. :S
Juu niin, totta: jos haette lupaa Suomesta käsin, hakemuksen käsittelee poliisi.
Näissä perhesideluvissahan syynäyksen kohteena on lähinnä se, että kyseessä ei ole lumeliitto, joten teillä ei pitäisi olla mitään hätää. Voi kuitenkin olla, että teiltä kysytään tarkentavia tietoja/todisteita, koska ette ole viettäneet ns. normaalia perhe-elämää (Suomessakaan suoritettu vihkiminen kun ei vielä automaattisesti tarkoita, että liitto olisi aito). Tai sitten voi olla, että lupa irtoaa ilman mitään lisätoimenpiteitä ja teitä kuulematta. Tapauksia on ollut puolin ja toisin. Hakemuksen käsittelijästähän se riippuu.
No huh, toivottavasti se on vaan sellainen läpihuutojuttu...
By the way, eikös nää sun blogitekstit myös oo kirjoitettu aika pitkältä ajalta ja päiväkirjamaisesti, joten kai näitäkin voi vähän käyttää niinkuin "todisteena", kun sä oot kirjoitellut näitä omalla nimelläsi?
Heh, no mikä ettei :) Ja onhan meillä toki vino pino todistajia, jos tarve vaatii... Siis että liitto on ihan aito. Tuskin me sitäpaitsi oltais 6 vuotta tässä tätä hässätty huviksemme, etenkin kun meistä kumpikaan ei oo tästä saanut esim. taloudellista hyötyä - päin vastoin.
Lähetä kommentti