torstai 3. maaliskuuta 2011

Kuvia hoodeilta









Täältä pakkauskaaoksen seasta moi! Tavaraa lojuu pitkin lattioita ja isoin laukku on jo aika pitkälti pakattu - kysymys kuuluu nyt vaan, että paljonkohan se mahtaa painaa? Meillä kun ei täällä vaakaa ole, niin arpapeliä tämä on. Otan itseasiassa täältä mukaan vanhan mustan lentolaukkuni, jonka lahjoitin jo kertaalleen Mikelle. Syy siihen on se, että tungen tämän täältä ostamani näytön (ja isän aikoinaan tänne postittaman superlitteän näppiksen) omaan lentolaukkuuni ja laitan menemään koneen ruumaan. Toiveissa todellakin on, että tulevat ehjänä Suomeen asti, nähtäväksi jää... Mike laittaa postissa tietokoneeni kunhan ehtii. Siihen asti ollaan läppärin varassa, mikä onkin itseasiassa hyvä läppäri, juuri putsattu ja päivitettykin, mutta se ei jaksa pelejä pyörittää.

Lupailin eilen niitä kuvia ja vähän viimetinkaanhan tämä nyt meni, mutta kuvat ovat West Allis - Greenfield -akselilta napsittuja. Nämä meidän naapurikulmat eivät mitään esteettistä sinfoniaa ole, sillä tämä asunto tosiaan sijaitsee usean tismalleen samannäköisen asuinrakennuksen kompleksissa ja luonto rajoittuu lähinnä muutamaan puuhun ja oravalaumoihin. Olen noita kuvia joskus muutaman julkaissutkin. Talojen alueelta poistutaan suoraan HWY 100 -valtatielle, jonka varella on niinkin mahtavia nähtävyyksiä kuin autokauppoja. Ja lisää autokauppoja. West Allisin ytimeen päin liikuttaessa vastaan tulee lähinnä pikaruokaravintoloita ja pari hassua kauppaa. Matalaa täällä on, ei mitään suurkaupungin tunnelmaa, vaikka Milwaukeehen on vain 10 minuuttia.

Kuvasin siis vähän jo mukavamman näköistä aluetta matkalla Greenfieldiin. Pientaloja ja puiden reunustamia teitä. Sää oli kaunis, mutta osittain sulaneet lumipenkat eivät kyllä tarjonneet mitään mahtavia näkymiä.

Huominen (torstai) on vielä vähän avoin, koska Mike joutui töihin täksi yöksi ja tarvitsee untakin ennen Chicagoon ajamista, voi olla ettei me mitään suurta citykierrosta ehditä/jakseta tehdäkään. Nähtäväksi jää, mutta pistän kameran kuitenkin latautumaan, jos saisin jotain kuvia napsittua. Lentoni lähtee paikallista aikaa vasta vähän ennen ilta yhdeksää, mutta kentällä pitää olla viimeistään puoli 7, tosin tähtäämme varmaan kuuteen. Suomessa olen perjantai-iltana Suomen aikaa ja riippuu täysin siitä, onnistuuko Sonera avaamaan nettiyhteyteni (ja kauanko matkaan menee Helsingistä) pääsenkö bloggailemaan vielä perjantaina, tai jaksanko edes. Tunnelmat ovat tällä hetkellä vähintään haikeat, kuten yleensä. Muuttopäivämäärä on taas enemmän kysymysmerkki, sillä ensinnäkin Miken loma lykkääntyi parilla viikolla ja voi hyvinkin olla, että minä laitan paperit vetämään Suomessa ja odotamme kunnes kaikki on valmista ja tip top ennen kuin Mike tulee, ettei tule mitään kivoja pikku yllätyksiä...

Nyt jatkan vielä pakkausta... ja itseasiassa voisin ehkä jotain syödäkin, kun en ole mitään suuhuni pistänyt 9 tuntiin (hups), paitsi omenan ja lasin mehua... Jos vaan mahdun tänne johonkin syömään!

6 kommenttia:

sanna kirjoitti...

Ounouuu, älä missään nimessä laita mitään särkyvää tavalliseen matkalaukkuun, mikä menee ruumaan! Ne lastinkäsittelijät ei todellakaan ole mitään helläkätisiä laukkujen siirtelijöitä... Laukkuja _viskotaan_ aivan surutta kuljetusautoihin, ruumaan, ruumassa, hihnoille, ja jos laukku putoaa kyydistä jossain mutkassa, niin se viskataan vauhdilla eteenpäin. Todennäköisesti lentoyhtiö ei myöskään suostu korvaamaan mitään, mikäli normimatkatavarana matkannut näyttö hajoaa. Jos tosiaan haluat näytön Suomeen, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan esim. UPS, DHL, TNT, Fedex jne kuriiripalveluihin ja heidän "särkyvää" lähetyksiinsä. Ne maksavat varmasti enemmän, mutta ruumassa hajoavasta näytöstä tuskin on rikkinäisenä mitään iloa kenellekään... Tämä kommentti näin vientimaailman syövereihin vuosikausia perehtyneeltä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, löysin blogisi äskettäin ja olen lukenut läpi vanhoja juttujasi. Minua jäi vaivaamaan että mikä teillä oli syynä ettet ole päässyt itse muuttamaan Amerikkaan. itse olemme cr1 viismia minulle hakemassa ja NVC vaiheessa josta pian paperit lähtevät Suomeen. Kiitos paljon jos ehdit vastata kysymykseeni.

-Tuuli

Jenni kirjoitti...

Moi Tuuli,
Meidän viisumianomus ei vielä 3 vuoden jälkeenkään ole päässyt edes USCISista ulos. Saimme 2 vuoden jälkeen hylkäävän päätöksen epämääräisin perustein, jotka eivät lakimiehellekään avautuneet ja valitimme, eikä valitusta ole edelleenkään käsitelty. Sain juuri sähköpostin nyt Suomeen palattuani, että ovat siirtäneet koko jutun käsiteltäväksi Vermontiin Californiasta, muka nopeamman käsittelyn toivossa. Noh, vasta 3 vuottahan tässä on mennytkin sen 6 kk sijaan. :)

Meidän hommahan ei tosiaan ole putkeen mennyt missään vaiheessa. On ollut kirjoitusvirheitä, käsittelyvirheitä, käsittelypyyntöjen huomiotta jättämistä, valituksen kirjaamista väärän ihmisen nimelle jne jne...

Jenni kirjoitti...

Niin ja tosiaan mehän haimme silloin sitä K3-viisumia, joka kuopattiinkin jo tässä vuosien saatossa...

Jenni kirjoitti...

Niin joo Sanna, kuskasin näytön ja näppiksen lentolaukussa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos paljon vastauksestasi! Aivan uskomattomalta kuulostaa tuo teidän tarinanne! Miten tuollaista voikaan tapahtua. Ihan kamalaa :( Tuntuu itsellä nämä viimeiset 7 kk lyhyeltä ajalta tuohon teidän verattuna. Itse olen ollut koko tämän ajan sellainen stressihirviö pääsenkö koskaan muuttamaan mieheni luokse niin voin vain kuvitella millaista sinulla on ollut.
Ihanaa kevättä sinulle!

-tuuli