perjantai 18. helmikuuta 2011

Aikuisen ottein (melkein)

Koin hetki sitten eräänlaisen valaistumisen. Tajusin, että kylläpä olenkin tänään ollut fiksu ja aikuinen. Pääsin nimittäin KOHL'Sille vähän irroittelemaan ja en tullut sieltä ulos vähintään kolmen "superhyvässä alessa" olleen laukun kanssa, kuten aiemmin on käynyt. Sen sijaan tulin sieltä ulos mukanani ELLE Must Have Tee -pusero (kuvassa alla), Croft&Barrown valkoinen perus t-paita, pöllökorvakorut (Mudd) ja Croft&Barrown hopeakaulakoru (myös kuvassa alla).

Hintaa ostoksilleni jäi vähän alle 40 dollaria, sillä kaikki oli alennuksessa. Kuitin mukaan säästin 33 dollaria, ei paha. tuo n. 40 dollaria on n. 30 euroa ja voin olla aika sata varma siitä, että tuo kuvassa oleva pusero yksistään olisi varmaan helposti ollut sen verran esim. KappAhlissa tai Lindexillä. Ja tiedän, onhan se vähän samanlainen ja saman sävyinenkin kuin jo olemassa oleva toppini, joka on usein kuvissa vilahdellut... mutta tässä on suora, hieman levenevä helma, eikä röyhelöitä vaan... rypytys? Miksi tuota sanotaankaan. Hiukset olivat tänään luonnon tilassa, sillä ulkona tuuli siihen malliin, että mitään muuta olisi ollut turha yrittääkkään. Lämmintä täällä oli tänään 11 astetta...

Mike kyllästyi nopeasti Kohl'silla pyörimiseen ja poistui ruokakauppaan sillä aikaa kun jäin sovittelemaan ja tutkiskelemaan mitä kaikkea kivaa löytäisin. Sovitin yhtä sun toista, kuten mustaa neuletakkia joka oli huippualessa (12 dollaria), mutta jota en sitten ostanut, koska omistan jo samanlaisen neuletakin puuvillaisena ja tämä oli akryyliä... tosin ihanan pehmeä. Mutta akryyli ei kestä mitään.

Käpäilin myös yhtä tummansinistä Rosetti-laukkua, joka oli nyt superalessa 58 dollarista 23 dollariin, mutta aikani sitä kanniskeltuani tulin siihen tulokseen, että käyn kuitenkin katsomassa vielä mitä TJMaxxilta löytyy, sillä toiveissani olisi vielä kaapata täältä mukaani yhdet kunnon farkut juuri tuolta alennusten paratiisista... TJMaxxillahan on lähinnä edellisen kauden merkkivaatteita huippualennuksessa. Havaitsin samalla tulleeni todella nirsoksi laukkujen suhteen. Tämä ilahduttanee kotijoukkoja Suomessa, jotka aina kritisoivat laukkukaaostani... Omistin joskus parhaimmillaan liki neljäkymmentä laukkua, nykyinen kokoelma ei taida olla puoliakaan siitä... Ja jos totta puhutaan, niin siitäkin voisi vielä karsia. Maku on muuttunut vuosien saatossa... Olen sitäpaitsi tällä hetkellä aivan rakastunut siihen joululahjakortillani ostamaan Nicole Miller -laukkuun, joka kulkee nykyään mukana miltei jatkuvasti, kiitos kätevän olkahihnan.

 Ihanat ja melko kookkaat pöllö-korvakorut eivät ole aivan näin tummat luonnossa.

Kohl'sin jälkeen haimme naapurin Jimmy Johnsista herkulliset leivät lounaaksi ja hiivimme kotiin, missä lahjoin Miken tekemään vielä jälkkäriksi kaakaot - kermavaahdolla. Kylläpä oli namia! Täältä saa muutenkin aivan huippuhyvää kermavaahtoa. Olen koko ikäni inhonnut kermavaahtoa ja pitänyt sitä jokseenkin turhana, mutta Cool Whipsin kermavaahto on niin kevyttä ja ilmavaa ja maukasta, että oksat pois. Nam nam nam. Anteeksi.

Tuon kuvassa komeilevan mukin (ja sille kaverin) ostin jouluksi Wal-Martista. Taustalla näkyvä kynttilänjämä on Bath & Body Worksista ja pieni snowglobe pöydällä tarttui mukaan Saksasta tänne tullessa. Siellä komeilee Neuschwansteinin linna. Ostin sen, koska olen aina pitänyt snowglobeista (en edes tiedä miten ne ovat suomeksi), enkä ole sitten lapsuusvuosieni omistanut ainuttakaan. Hieman harmittaa, etten Saksasta muuta hankkinut kuin tuon ja kortin, mutta toisaalta vaihtoehtoja ei hirveästi ollut, sillä en kovasti jaksanut innostua pienen pienistä posliiniastioista ja olueen liittyvistä tuotteista, mitä lentokentällä oli tarjolla. Pysähdyn siellä kuitenkin kotimatkallakin (muistaakseni?), joten ehkä silloin mukaan tarttuu vielä jotain.

Nyt menen ottamaan kupin teetä ja katson päivän Emmerdalet!

4 kommenttia:

Matkantekijätär kirjoitti...

Mahtavat nuo korvikset!!! Mäkin tahon!! ;) Myös paita ja kaulakoru ovat ihanat. Oot kyllä tehnyt tosi hyviä löytöjä siellä. :)

Johanna kirjoitti...

Paita kylla passaa huippuhyvin sun hiustenvariin :)

Kristina kirjoitti...

Tosi hyvia loytoja KOHLSista! Meilla pain on niin surkea KOHLS etten ole ostanut sielta muuta kuin viisivuotiaalle kalsareita. Tykkaan kans TJ Maxxista, Century 21 on kylla suosikkini. Onko niita siella teilla pain? Ihanaa viikonloppua,
T: Kristina

Jenni kirjoitti...

Ilmi,
Noita oli enää 2 paria tuolla, nappasin heti ;D Itseasiassa Mike löysi ne mulle. Maksoivat vain $3.60, alunperin $12.

Johanna,
Eikös vaan? :D Mä halusin lisää väriä elämään, mutta pitää aloitella varovasti tällaisilla tummilla ja turvallisilla väreillä ;) jotka nyt sattuu hyvin olemaan hiusten vastaväri :D

KohuKaunotar,
En tiedä missä päin sä olet, mutta ainakin Century 21 sivuilla näyttäisi vahvasti siltä, että se on vain ja ainoastaan New Yorkissa. :/ Tää lähi KOHLS on tosi suuri ja yleensä siellä on jotain mielenkiintoista, vaikka osa siitä onkin kyllä aika tätihenkistä. :P Jos mulla olis ollut eilen enemmän aikaa, olisin varmaan alkanut kokeilla muutakin päälle...