torstai 17. helmikuuta 2011

Kotirouvan arkea

Arki ei aina ole kovin glamouria. Ainakaan silloin, jos mies on yöt töissä ja nukkuu päivät ja siinä välissä ehtii silti tuottaa korillisen pyykkiä ja päivän kohokohta on saada vähän ripsaria silmiin ja poskipunaa poskille. Tämä keskiviikko on ollut hyvin pitkälti juuri niitä päiviä.


Kaksi koneellista puhdasta pyykkiä odottaa lajittelua käytävässä. Odotan, että Mike herää ennen kun alan ryskätä makuuhuoneessa niiden kanssa. Huomaa kissan lukuisat "raapimispuut". Onneksi pahin ei tässä näy - nimittäin makuuhuoneen ovi kokonaisuudessaan. Tänään onnistuin repimään itseni sohvalta jo 40 minuutin löhöilyn jälkeen, mikä oli saavutus sinänsä. Vain puolet tuosta ajasta oli varsinaista unta, sillä liskot meuhasivat ja kissa piti kurr-ääniä vähän väliä hypellessään sohvalle ja pois. Tuo epämääräinen möltti lattialla on kissan lelu (jolla se ei leiki, koska on kivempi leikkiä esim. ovilla) ja tuo toinen möltti sohvan päällä on kissa itse, rullalla. Salamavalo saa hiljan puhdistetut matot näyttämään likaisilta kohdissa missä se kulkee "vastakarvaan".

Ruuaksi tein tänään spaghettia ja lihapullia. Pahoittelen kuvan laatua.

Otinpa juuri uunista myös teeleivät, jotka jäivät vähän vaaleiksi (kenties syy "valkaistussa" jauhossa?), mutta joiden maku (tuli testattua) oli kuitenkin mitä mainioin. Ah!

Huomenna toivottavasti ennätämme käydä KOHL'Silla, mistä tarkoituksenani on ostaa Mikelle valkoisia t-paitoja töissä kauluspaidan alla pidettäväksi, sekä jotain kivaa itselleni. Yritän löytää jotain mukavia koruja ja huivin, mutta mikäli alennusmyyntejä on tarjolla, saattaa mukaan tarttua muutakin.

Tämän päivän kohokohta onkin sitten juuri nyt, kun edessä on kuppi mustaa teetä ja lautasella uunituoretta teeleipää voihippusen kera...!

6 kommenttia:

Juhannusruusu kirjoitti...

Olenko ymmärtänyt oikein, että amerikkalaisten suhde puhtaisiin vaatteisiin on hieman toinen kuin täällä koto Suomessa (mitenkähän tuo olisi oikein pitänyt kirjoittaa). Mä voin ainakin laittaa ihan huoleta samat päälivaatteet päälleni toisena ja ehkä kolmantenakin päivänä, siellä ei tada moinen onnistua. Ajattelin vain kun postauksista päätellen saat pestää yhtä paljon pyykkiä kuin meidän nelihenkisessä perheessä. Ja taitaisi olla aika ongelmallista nykyisessä Tampereen asunnossakin.

Kazza kirjoitti...

Arki ei ole glamouria aina, mutta oman rakkaan kanssa se ei haittaakaan. Meilläkin samaa mutta mies tekee kotityöt ja kokkaukset sillä aikaa kun itse käyn töissä. :)

Johanna kirjoitti...

Hurjat noi kissan aikaansaannokset! Onko teilla vuokra-asunto? Toivottavasti ette ihan hirveita joudu maksamaan vuokranantajalle kissan tekosista pois muuttaessanne :/

- mirya - kirjoitti...

Kyllä kotona aina piisaa puuhaa. Joka päivä sitä saa pyykätä, viikata, kokata, siivota keittiötä, pedata, viedä roskia, tiskata ja kaikki nämä vielä useaan kertaan, kun asuu vauvan ja miehen kanssa :D Sitten kun vauva nukahtaa, voi joko tehdä kohdeiskun jonkin kohteen tehosiivoamiseksi tai vaativamman ruoan laittamiseksi... tai torkahtaa vauvan viereen. Siinä arjen luksushetkiä, mutta silti tämä on ihanaa, vaikka välillä väsyttää. Palkkioksi saa ihanan hymyn vauvelilta. Tai kun mies sanoo, käy rauhassa saunassa tai tee jotain, mitä itse haluat sillä aikaa kun hän hoitaa vauvan, niin ei osaakaan päättää mitä tekisi :D

Asiasta toiseen. Tuo teidän kämppäkin olisi aivan erilainen siivottavuudeltaan, jos siellä olisi laminaattilattiat. Amerikkalaiset ovat niin erikoisia näin suomalaisen silmin, kun käyttävät noita hurjan haastavia kokolattiamattoja. Ei ihmekään, kun joudut harva se päivä imuroimaan ja siivoamaan.

Jenni kirjoitti...

Juhannusruusu,
Mike on jo vähän kehittynyt tuossa vaatehommassa, mutta "ennen vanhaan" todellakin farkkujakin pystyi pitämään päällä vain kerran ennen kun ne piti pestä, vaikka niissä olisi viettänyt vain 4 tuntia. Oon yrittäny opettaa sitä myös käyttämään samaa paitaa useamman kerran, mutta ongelma on kuulemma se, ettei niitä vaan voi laittaa kaappiin puhtaiden sekaan jos ne on jo kerran olleet päällä :D Ei kuulemma muistakaan mitä on jo käyttänyt ja mitä ei. Olen kasannut herralle omaan kekoonsa niitä vaatteita joita on jo käytetty, mutta eivät taida mennä uudestaan kaupaksi... Siitä huomaa, että Mike tekee kyllä tuota pyykkiä enemmän kuin mä, sillä yleensä pyykissä on korillisessa Miken vaatteita joku 3-4 mun vaatetta (jos ei alusvaatteita ja sukkia lasketa). ;) Ja joo, ei ihan onnistuis Tampereella tämä kun saan niitä pyykkivuorojakin ihan miten sattuu...

Kazza,
Moi, olet hengissä! :) Mullekin kelpais kyllä hyvin että mies tekis kotityöt ja kokkais kun mä kävisin töissä... mutta musta vähän tuntuu, että kun se muuttaa Suomeen niin mä teen kaikki 3 :D Sehän tässä onkin niin hauskaa kun se aina vetoaa siihen että "mutta kun mä käyn töissä!" no niin oon minäkin käynyt, mutta pyykit ja siivoaminen ja muut hommat pitää silti hoitaa :D En tiedä oikeesti miten se on täällä selvinny sillon kun en oo ollut täällä... ei ihme jos se aloitti mun tuloa varten siivoamiset jo 3 viikkoa etukäteen... Hrrr...

Johanna,
Vuokra-asuntopa hyvinkin. Lienee turha odottaa vuokratakuuta takaisin... Tuo on vielä pientä tuo mitä tuossa kuvassa näkyy, makuuhuoneen ovestahan on kahvaan asti maalit irti, kiitos kissan.

Jenni kirjoitti...

Miry-mussukka sun kommentti oli jostain syystä mennyt Spammi-laatikkoon, mistä sen bongasin vasta tänään :| TYHMÄ BLOGGER.